Urholla oli paineita

Ajankäytön konsultti Urho hakeutui Hoitomaailmaan, koska tunsi itsensä stressaantuneeksi. Töitä oli joko liikaa tai liian vähän. Hän koki itsensä myös yksinäiseksi. Mutta oliko Hoitomaailma oikea paikka avautua yksinäisyydestä?

Kun Urho astui Virpin vastaanotolle, hänen silmänsä lukittuivat hetkeksi Virpin vartaloa myötäilevään asuun.
– Istumaan, Virpi kehotti. – Mikä sai Urhon tulemaan Hoitomaailmaan?
– Jatkuva kiire ja stressi – ja yksinäisyys.
– Miten ne oireilevat?
– Heräilen aamuyöllä, olen aamulla väsynyt. Juon monta kuppia kahvia, että saan päivän käyntiin.
– Mitataanpa aluksi verenpaine. Ole ihan rentona, Virpi rohkaisi.
– Miten tässä olet rentona noin kauniin hoiturin lähellä! Kyllä tuppaa jäykistymään, Urho iski silmää ja hymyili maireasti.

Virpi kääntyi satulatuolissaan lähemmäs Urhoa, jolloin polvet melkein koskettivat Urhon tuolia.
Urho ei pystynyt enää pidättelemään itseään vaan työnsi kätensä Virpin reisien väliin.
– Älä! Virpi kiljaisi.
Urho tarttui Virpiin kaksin käsin ja sulki kämmenellään Virpin suun.
– Ole hiljaa, pikkuhuora! Minä näytän, miten naista käsitellään. Eihän siitä Hattukouramiehestä ole mihinkään.

Virpi sai potkaistuksi Urhoa alapäähän, jolloin Urho kaatui tuskissaan lattialle. Virpi ryntäsi odotustilaan ilmoittautumistiskin luo ja pyysi kutsumaan vahtimestarit paikalle. Sitten hän lysähti odotustilan tuolille ja alkoi itkeä.
Urho yritti paeta, mutta sai vahtimestarit vastaansa ulko-oven luona.

Päivystävä lääkäri tuli hetken päästä odotustilaan, istahti Virpin viereen ja paijasi tämän olkapäätä. – Mitä tapahtui?
– Se kävi käsiksi ja nimitteli, Virpi sai sanotuksi. – Minä potkaisin sitä munille. Sattuikohan sitä pahasti?
– Urho on jo hoidossa tai siis otettu kiinni. Ota loppupäivä vapaata.
– En uskalla mennä kotiin. Minä pelkään.
– Soitetaan Hattukouramies saattamaan sinut kotiin.
– Ei sotketa Hattukouramiestä tähän. Minä lepäilen täällä vähän aikaa.

Urho rimpuili vahtimestarien otteessa.
– Minulla on kiire seminaariin.
– Sinulla ei ole kiire enää mihinkään. Kävit hoitajaan käsiksi.
– Mitä nyt vähän taputtelin. Naiset ovat niin herkkiä nykyisin. Ei minkäänlaista huumorintajua.
– Soitamme Veikkolan poliisin paikalle.
– Ei, älkää. Eiköhän sovita tämä tässä näin, Urho alkoi kaivaa lompakkoa esille.
– Kyllä sinä joudut tästä vastuuseen. Käräjille. Et selviä tästä rahalla.
– Aivan turhaa. Kuka uskoo hoituria? Kyllä minun kertomukseni on painavampi. Minä olen sentään arvostettu konsultti.

Marttojen marraskuu (toinen laitos)

Vaahtolan pubin ovi aukesi, ja Vaahtolan Martat pursuivat sisään kuin kermavaahto pursottimesta ja levittäytyivät pubiin kuka minnekin.
Martat alkoivat tekemään havaintoja. Yhdellä Martalla oli lehtiö kädessään. Kanta-asiakas Hiiva oli ihmeissään, mitä pubissa oikein tapahtui.

Myös Mikko oli hämmentynyt. Toisaalta hyvä että oli asiakkaita.
– Mitä ihmettä te Martat tutkitte ja kenen luvalla? Mikko kysyi.

Martat olivat niin keskittyneitä tarkkailemaan paikkoja, etteivät huomanneet lainkaan Mikon ihmettelyä.
– Valoa tänne on saatava, sanoo Martta. – Täällä loistaa vain oluthana. Ikkunoista näkee tuskin läpi. Ne on pestävä. Verhot on uusittava. Kirjaa ylös kaikki parannusehdotukset, Martta.
– Tuuletin surisee ja ovet narisevat, ne on uusittava, ehdotti Martta.
– Tummuneet mäntypaneelit on poistettava ja seinät tapetoitava, sanoi Martta, joka silitti paneelia.
– Epätasainen lattia on hiottava tai vaihdettava parkettiin, sanoi Martta, joka konttasi lattialla.
– WC:n ovessa kahvan ympärillä on musta puoliympyrä, ovi on maalattava tai uusittava, huikkasi Martta pubin perältä.
– Tumman ruskeat tuolit ja pöydät on uusittava vaaleampiin, sanoi Martta, joka istui pöydän ääressä lähellä ikkunaa.
– Irtonaulakko on korvattava kiinteällä, sanoi Martta joka piteli naulakkoa kuin tankotanssija.
– WC:n sisältä löytyi Olennaisia, huusi Martta WC:n oven raosta.
– Se on avainlöytö, huusivat Martat yhteen ääneen.

Hiiva ei malttanut enää pitää suutaan kiinni.
– Pysykää Marttalassa. Sisustakaa sitä mielin määrin, mutta älkää tulko tänne neuvomaan ja sormella osoittelemaan, miten täällä pitäisi olla ja elää. Antakaa vanhojen paneelien olla, ette saa repiä niitä irti.
– Kyllä tämä tilaa vaatii uudistamista. Tämähän on Vaahtolan käyntikortti, Martta korotti ääntään.
– Mutta millä oikeudella te tulette tänne kunniallisten ihmisten joukkoon häiriköimään ilmoittamatta ja kysymättä lupaa? kysyi Hiiva.
– Sinun kunniastasi ei ole tietoakaan, etkä sinäkään aina ole lupaa kysynyt touhuisisi. Mutta nyt on Marttojen marraskuu ja meillä on asiaa, vastasi Martta.

Tilanne uhkasi riistäytyä käsistä. Mikko arveli, ettei hän kykene sovittelemaan asiaa, vaan soitti Veikkolan poliisin paikalle.
Poliisi sattui olemaan lähettyvillä, ja pian sameissa ikkunoissa näkyi sinistä välkettä.
Poliisin saavuttua Martat seisovat puoliympyrässä tiskin luona. Poliisi jututti ensin Mikkoa, joka seisoi tiskin takana.
– Mikä on sinun näkemyksesi tapahtumista? kysyi poliisi.
– Martat vain ilmestyivät pubiin ja alkoivat tutkia paikkoja. Yksi Martta kirjasi ylös muiden huomioita, Mikko ihmetteli.
– Onko teillä jokin sopimus tai lupa tulla tänne tutkimaan? poliisi kysyi Martoilta.
– Nyt on Marttojen marraskuu, sanoivat Martat yhteen ääneen.
– Jaaha. Teemme tästä raportin. Nouskaahan kaikki pakettiautoon.

Martat menivät ulos pubista poliisin saattelemana ja istuutuivat pakettiauton takaosaan kalteri-ikkunoiden suojaan. Tila oli karu, penkit molemmilla seinustoilla.
– Tämä tila pitää uudistaa, sanoi Martta. – Kirjaapa jepari ylös sinne raporttiin: seinät on maalattava, keinonahkaiset penkit korvattava kangaspäällysteisillä.
Poliisi uhkaili Marttoja Vaahtolan käräjäoikeudella.
– Pubirauhan rikkominen, esivallan nimitteleminen ja vastustaminen voivat tuoda teille 3 kk ehdollista.

Auton ikkunaan koputettiin. Hattukouramies, jonka Mikko oli lähettänyt edusmiehekseen, avasi takaoven ja alkoi tekemään sovintoa.
– Kertokaa etukäteen tempauksistanne. Tämäkin Marttojen marraskuu -tempaus tuli täytenä yllätyksenä. Sovitaan tämä tällä kertaa meidän kesken. Ei viedä asiaa pidemmälle.

Kirsti, joka oli ollut sauvakävelemässä pubin luona, oli nopeasti tilanteen tasalla eikä malttanut olla puuttumatta asiaan. Hän tempaisi Hattukouramiehen syrjään ja alkoi sohia kävelysauvoillaan ja saarnata.
– Poliisi on ihan rappiolla. Ei saa yhtä akkalaumaa kuriin. Ei mitään sovintoa. Viekää kamarille vaan koko sakki!
Kirstin edessä poliisikin oli voimaton. Mutta Martat nauttivat tästä kyydityksestä.
– On hyvä päästä seuraamaan poliisin toimintaa aitiopaikalta ja sisustamaan karuja tiloja, kehui Martta.
Veikkolan poliisiasemalla oltiin täydessä valmiudessa, kun poliisiauto kaarsi pihaan. Martat ohjattiin odotustilaan.
– Tämä odotustila vaatii uudistamista. Rikollinenkin on ihminen, joka katuu paremmin kauniissa ympäristössä, esitti Martta.

Vaahtolan putkikin keskittyy Olennaiseen

Vaahtolan putki laajensi tuotevalikoimaansa. Suhdanneherkkä rakennusala tarvitsi rinnalleen vakaampaa tuotantoa. Ja seksuaaliterveys kasvavana alana paikkaa sitä. Olennainen tuli tarpeeseen tehtaalle ja kuluttajille.

Vaahtolan putken toimitusjohtaja Usva ei halua kommentoida, otetaanko valmistukseen myös Puolinainen tai jopa Kokonainen. ”Keskitytään nyt Olennaiseen ja katsotaan, mihin se riittää. Vaahtolassa on paljon yksinäisiä tai yksinäiseksi itsensä kokevia miehiä, jotka kaipaavat sisältöä elämäänsä. Ja sitähän Olennaisen sisältä löytyy.”

Vaahtolan Martat on kuitenkin huolissaan alhaisista syntyvyysluvuista, kun miehet keskittyvät Olennaiseen eivätkä hoida aviollisia velvollisuuksiaan. Toimitusjohtaja Usva pitää näitä puheita paisuteltuina. Hänen mukaansa Olennainen päinvastoin virkistää ja täydentää seksielämää.

”Jakelusta vastaavat Vaahtolan apteekki ja Sex Shop Veikkola. Neuvottelemme myös Hoitomaailman kanssa, että he voisivat seksuaaliterveysneuvonnan yhteydessä jakaa tietoa tuotteestamme”, kertoi toimitusjohtaja Usva.

Kirjoittaa Vaahtolan Lyyti

Loukkuja joka lähtöön (toinen laitos)

Loukkualan messut alkoivat Veikkolan Hiilaaksossa. Messuilla oli esillä loukkualan viimeisimmät uutuudet. LoJossa esiteltiin jousta, joka jaksaa jännittää loukkua tuhansia tunteja. Hattukouramies istui emoyhtiönsä Hiilon osastolla. Hän sopi sinne kuin silli täytekakkuun. Hän ei tykkää olla esillä eikä salamavalojen säihkeessä. Hän viihtyy paremmin magneettikuvissa kuin valokuvissa. Hän onnistuu aina magneettikuvissa. Hän osaa olla paikallaan – hänet on kasvatettu siihen, pienestä pitäen istumaan kylässä sohvalla paikallaan. Firman myyntimies oli toipumassa edellisen illan riennoista eikä ollut selvinnyt paikalle, joten Hattukouramies hälytettiin messuhalliin.

Kirstin nauru kuului viereisestä ammattiliitto LOL:n kopista, mikä ärsytti Hattukouramiestä suunnattomasti. Kirsti oli siellä mies miesten joukossa. Kunpa pääsisi joskus eroon tuosta ihmisestä, hän ajatteli. Hän juoruaa ja haukkuu kaikki työkaverit, paitsi hänelle uskolliset ja kuuliaiset. Kirsti on monien mielestä iloinen nainen, mutta Hattukouramiehen mielestä hän on enemmänkin vahingoniloinen papukaija.

Kun myyntimies saapui viimein paikalle, hänen silmänaluksensa olivat niin mustat, että ne imivät lähes kaiken valon pienestä kopista. Hienommin sanottuna ne absorboivat valon, mutta Vaahtolassa ei käytetä sellaisia sanoja. Tuikkukynttilät piti sammuttaa, sillä hänen hengityksessään oli niin paljon etanolia.
– Istuttiin iltaa Urhon kanssa Vaahtolan pubissa, myyntimies selitti. – Saa nähdä, milloin Urho ehtii tänne. Taitaa auto jäädä pubin pihalle. Onko ollut vilskettä? Varmaankin aamupäivä on mennyt alan ihmisten kanssa. Iltapäivällä suuri yleisö pääsee sisään. Mitähän ne tavan ihmiset näistäkin ymmärtävät, varsinkin kun puhutaan jousen puristusvoimasta. On kuin puhuisi seinille. No, onko ollut vilskettä? Mitä? Osaatko puhua?
– Kirsti kävi kälättämässä, sanoi Hattukouramies myrkyllisesti.
– Älä sinä pilkkaa Kirstiä. Siinä naisessa on enemmän munaa kuin Hiilon miehissä yhteensä, sanoi myyntimies ja ryysti vettä lasista. – Jos kaikki olisivat yhtä tossukoita kuin sinä niin eihän täällä mitkään hommat etenisi.

Hattukouramies keräsi tavaransa vähin äänin ja poistui Hiilon osastolta. Hän kierteli messuhallissa, koska bussin lähtöön oli reilusti aikaa. Ihmisiä alkoi virrata pääovien suulta. Metrilakut ja oluthana kiinnostivat. Einari Kammari esitteli puista hiirenloukkua. Osastolla oli suurennosmalli loukusta.
– Joustakin on yritetty tehdä puusta, mutta siinä ei ole vielä onnistuttu. Jousi onkin ainoa teräksestä valmistettu osa. Sormiliitoksissa käytettyyn liimaan on sekoitettu aineita, jotka houkuttelevat hiiriä. Loukku piiloutuu hyvin esim. vesikaton vasojen kupeeseen. Hän oli kuuntelevinaan Einarin esitystä, mutta ajatukset kiersivät kehää: tossukka, minä olen tossukka.

Hattukouramies kuuli, että Kirsti oli lähestymässä Einarin osastoa. Hän alkoi tehdä lähtöä, mutta juuttui housuistaan puisessa hiirenloukussa törröttävään naulaan. Ja samassa Kirsti oli paikalla kuin tilauksesta ja alkoi nauraa estottomasti.
– Mitä Hattukouramies punastelee? Voi toista, se on juuttunut loukkuun!
Hattukouramies pinnisteli itsensä irti niin että housut repesivät ja salkku tipahti lattialle. Salkku aukesi ja Olennainen pulpahti esille. Hän otti salkun ja tyhjensi suutuksissaan loputkin tavarat lattialle.
– Voi saatanan saatana, menkööt kaikki, sanoi Hattukouramies ääni murtuen.
– Pitäisikö itkeä, nauraa vai pelästyä, ilkkui Kirsti. – Nyt kyllä korjaat tavarasi vähän äkkiä ja lähdet täältä haisemasta!
Hattukouramies alkoi kerätä tavaroitaan lattialta. Kun hän tarttui Olennaiseen, Kirsti innostui.
– On siinä meillä mies, kun ei saa oikeaa naista vaan turvautuu muoviseen putkiloon.

Hattukouramies nousi Vaahtolan Kyydin bussiin. Kuljettaja ihmetteli, mihin Urho on menossa ja viittasi matkustamoon. Ajankäytön konsultti Urho nukkui bussissa. Hän joutui nykimään Urhoa jonkin aikaa ennen kuin sai miehen hereille.
– Hei, missä minä olen? Paljonko kello on?
– Kohta 12, vastasi Hattukouramies.
– Nyt tuli kiire, mikset tullut aikaisemmin herättämään! Missä se Hiilaaksokin on?
– Tuolla näkyy, ei ole kaukana, Hattukouramies rauhoitteli ja meni ikkunapaikalle istumaan. Urho käveli bussista ulos puuskuttaen ja lähti kiiruhtamaan kohti messuhallia.
– Ajankäyttö on ammattimiehen työtä, sanoi kuljettaja ja starttasi auton käyntiin.

Kirjoittamisen vimma?

Mikä pakottaa minut kirjoittamaan. Ei, se ei ole Venäjä, Venäjä, Venäjä vaan se on Vaahtola, Vaahtola, Vaahtola.
Olen ollut Vapaalla Vaahtolasta liian pitkään. Sen vuoksi siellä on alkanut tapahtua kummia asioita.
Esim. Vaahtolan Martat on huolissaan alhaisista syntyvyysluvuista. He epäilevät syyksi Olennaisia, joita on alettu valmistaa Vaahtolassa. Miehet leikkivät niillä mieluummin kuin hoitaisivat aviollisia velvollisuuksiaan.
Marttojen ratsiassa Vaahtolan pubiin paljastui, että miesten wc:n kaapissa on nimikko-Olennainen jokaisella kanta-asiakkaalla. Ei ihme, että miehet viihtyvät pubissa.
Monissa kuppiloissa on nimikkomukit kantapeikoille. Mutta Vaahtola vetää pitemmän korren tässäkin asiassa.
Kokonaiset odottavat turhaan kotona miehiä, jotka keskittyvät Olennaiseen.

Hattukouramies ja Vieno Urholla kylässä

Ajankäytön konsultilla Urholla on kello kädessä, kun hän vastaanottaa vieraita eteisessä. Hän laskee mielessään, että vieraat voisivat olla kaksi tuntia, josta viisi minuuttia pitää varata päällysvaatteiden riisumiseen ja pukemiseen. Urholla on vielä illaksi tekemistä: Hän on menossa aamulla Hoitomaailmaan puhumaan ajankäytön merkityksestä. Sitä varten hänen täytyy valmistella puhe. Vieno ja Hattukouramies ovat vähän ihmeissään, miksi heidät kutsuttiin kylään, jos Urholla on niin kiire.

Hattukouramies auttaa Vienolta takin päältä ja laittaa sen naulakkoon. Urho ohjaa heidät peremmälle:
– käykää sisälmyksiin. Juotteko kahvia?
– Kyllä kiitos, Vieno vastaa ja Hattukouramies nyökkää.
Urho on ladannut keittimen valmiiksi, jotta kahvin keittämiseen ei menisi vierailuaikaa, mikä taas pidentäisi kokonaisaikaa. Ajankäyttö on ammattimiehen työtä.

– Kauanko teiltä meni aikaa pihasta pihaan? Urho kysyy.
– Ehkä 15 minuuttia tai 20 minuuttia, Hattukouramies sanoi.
– Minä ajan Vaahtolan keskustaan pihastani 14 minuutissa, jos tie on auki ei hidastelijoita eikä ihmettelijöitä. Hitaat kuljettajat ovat raivostuttavia. He jarruttavat muutenkin yhteiskunnan kehittymistä, Urho sanoi.
– Jonossa ajaminen, jonottaminen yleensäkin on pahinta mitä tiedän. Kassajonossa pyrin ohittamaan muut puhumalla ajankäytön merkityksestä. Eihän tavallisilla ihmisillä yleensä ole sellaisia paineita kuin minulla. Minun on jo työni puolesta näytettävä esimerkkiä tehokkaasta toiminnasta, Urho jatkoi.

Urho kääntää fläppitaulun vieraita kohti. Hän on piirtänyt sinne kuvaajan, joka kertoo, miten ajankäyttöä tehostamalla saataisiin yhteiskunnassa parempia tuloksia aikaiseksi.

Hattukouramies tuntee huonoa omaatuntoa hitaasta elämäntyylistään. Häntä kaduttaa tämä vierailu. Emmehän me ajatelleet tulla mihinkään koulutukseen. Pitäisiköhän poistua kahvin jälkeen? Vieno aistii, että Hattukouramies on vaivaantunut. Vieno tarttuu hänen käteensä.

Kahvipöytä on katettu Vaahtolan valinnan tuotteilla: pullia ja keksejä. Raakapakasteita, jotka on paistettu uunissa. Piinallista istumista, ajattelee Hattukouramies ja ahtaa pullaa suuhunsa.

– 15 minuuttia ja valmiit pullat. Aika on pullaa tai rahaa, Urho koittaa keksiä juttua pullista, kun näkee niiden kelpaavan. – Minulla ei ole aikaa leipomiseen. Valmiiksi leivotut pullat ja paistaminen uunissa ovat minun juttuni. Nopeasti tuoreita pullia, jotka ovat kuin itse tehtyjä. Aikaa säästyy yhteiskunnalle.

Urho ilmoittaa väliaikoja, paljonko vierailuaikaa on kulunut ja paljonko on jäljellä. Lopulta hän ojentaa puukantisen vieraskirjan. Vieraskirjassa esiintyvistä vierailijoista on tarkat vierailuajat. Tekstiä on aika niukasti, nimet ja lyhyet kiitokset.

Sanaleikki

Helvetin Hattukouramies! (2)
Lue ohjekirja, olet kuutamolla! (4)
Satoja hiirenloukun jousia on mennyt pilalle. (6)
Meidän pomo pomppii tasajalkaa sinun uusien töppäilyjesi takia. (8)
Tämä tulee maksamaan maltaita, koska emoyhtiö ei saa hiirenloukkuja maailmalle. (10)
Onko Vieno vienyt ajatuksesi kuutamolle, vai mikä mimmi sinua vienyt lie nyt? (12)
Emoyhtiö odottaa turhaan jousia, jotka saavu ei koskaan, ei koskaan. (10)
Nyt tuotanto pysähtynyt on, ja sinä katsot kuutamoon. (8)
Kuinka me voimme enää maksaa palkkaasi? (6)
Paina siis ohjekirja kalloosi! (4)
Maksaa maltaita! (2)

 

 

Sanat KALLO KIRJA KUUTAMO MAKSAA POMPPIA oltava tekstissä.

Kahvitunteet

Hattukouramies ja Hiiva juttelevat työmaan kahvilassa. Kerttu lukee Vaahtolan Lyytiä.
– Mitä teet viikonloppuna? Hiiva kysyy.
– En pysty vastaamaan tällä kahvitunnilla, sanoo Hattukouramies.
– Oletko tossun alla vai koukussa? kysyy Hiiva. Ja jatkaa.
– Oletko muuten kuullut tapauksesta, jossa kolmihaarainen ongenkoukku oli tarttunut kahden ihmisen otsaan? He olivat kävelleet päät yhdessä Hoitomaailmaan, jossa he vapautuivat kahleistaan. Parisuhteessakin käy huonosti, jos koukku tarttuu molempien otsaan. Kummankin omat kaverit jäävät hopealle. Onko se oikein?
– En osaa vastata tällä enkä seuraavalla kahvitunnilla, sanoo Hattukouramies.

Pöydällä kävelee kärpänen.
– Jaaha, pomo vahtii meitä, Kerttu irvistää kärpäselle. – Siinä on ja yksi toppahousu. Ei saa mitään aikaiseksi.
– Sinä oletkin itse täydellisyys. Voit haukkua kaikkia muita – varsinkin selän takana, Hiiva vastaa.
– Mitä luulet toppahousun tarkoittavan? Hiiva kysyy Hattukouramieheltä.
– Jaa, en osaa vastata tällä kahvitunnilla, mutta otan selvää seuraavalle kahvitunnille.
– Ei tarvitse, mutta Kärpäsestä tuli mieleen Tärvään kirkon kanttori Härkänen. Hän joutui laulukuoroon, kun kirkko muuttui Henkimaailman uudistuksessa Vaahtolan kirkoksi, toteaa Hiiva.
– En muista Härkästä, mutta otan sitä sarvista seuraavalla kahvitunnilla, Hattukouramies lupaa.

Kerttu alkaa selata lehteä äänekkäämmin.
– Tällä kahvitunnilla ja seuraavalla kahvitunnilla. Voi taivas mitä nysväämistä. Tuolla tavalla ei valmista tule. Olet lapanen Hattukouramies!
– Ole sinä papukaija hiljaa! Hiiva korottaa ääntään.
– Rukkanen puolustaa lapasta, ilkkuu Kerttu.
– Pistä Hattu takaisin! Sano sille! Hiiva huutaa.
– En keksi sanottavaa tällä kahvitunnilla, mutta ehkä seuraavalla, Hattukouramies vastaa rauhallisesti.

Pomo ilmestyy taukotilaan.
– Mikä ihmeen kinastelu täällä on menossa. Teidän kahvituntinne on tosiaankin tunti. Emoyhtiö odottaa jousia, joten palatkaamme töihin.

Paljasta pintaa kiiltävä kalenteri heilahtaa seinällä, kun työläiset palaavat töihinsä.

Marttojen marraskuu

Vaahtolan pubin ovi aukeaa, ja Vaahtolan Martat pursuavat sisään kuin kermavaahto pursottimesta ja levittäytyvät pubiin kuka minnekin.
Martat alkavat tekemään havaintoja. Yhdellä Martalla on lehtiö kädessään. Kanta-asiakas Hiiva on ihmeissään, mitä pubissa oikein tapahtuu.

Hattukouramies myhäilee, mutta baarimikko Mikko on hämmentynyt. Toisaalta hyvä että on asiakkaita.
– Mitä ihmettä te Martat tutkitte ja kenen luvalla? Mikko kysyy.

Martat ovat niin keskittyneitä tarkkailemaan paikkoja, etteivät huomaa lainkaan Mikon ihmettelyä.
– Valoa tänne on saatava, sanoo Martta. – Täällä loistaa vain oluthana. Ikkunoista näkee tuskin läpi. Ne on pestävä. Verhot on uusittava. Kirjaa ylös kaikki parannusehdotukset, Martta.
– Tuuletin surisee ja ovet narisevat, ne on uusittava, ehdottaa Martta.
– Tummuneet mäntypaneelit on poistettava ja seinät tapetoitava, sanoo Martta, joka silittää paneelia.
– Epätasainen lattia on hiottava tai vaihdettava parkettiin, sanoo Martta, joka konttaa lattialla.
– WC:n ovessa kahvan ympärillä on musta puoliympyrä, ovi on maalattava tai uusittava, huikkaa Martta pubin perältä.
– Tumman ruskeat tuolit ja pöydät on uusittava vaaleampiin, sanoo Martta, joka istuu pöydän ääressä lähellä ikkunaa.
– Irtonaulakko on korvattava kiinteällä, sanoo Martta joka pitelee naulakkoa kuin tankotanssija.

Hiiva ei malta pitää suutaan kiinni.
– Pysykää Marttalassa. Sisustakaa sitä mielin määrin, mutta älkää tulko tänne neuvomaan ja sormella osoittelemaan, miten täällä pitäisi olla ja elää. Antakaa vanhojen paneelien olla, ette saa repiä niitä irti.
– Kyllä tämä tilaa vaatii uudistamista. Tämähän on Vaahtolan käyntikortti, Martta korottaa ääntään.
– Mutta millä oikeudella te tulette tänne kunniallisten ihmisten joukkoon häiriköimään ilmoittamatta ja kysymättä lupaa? kysyy Hiiva.
– Sinun kunniastasi ei ole tietoakaan, etkä sinäkään aina ole lupaa kysynyt touhuisisi. Mutta nyt on Marttojen marraskuu ja meillä on asiaa, vastaa Martta.

Tilanne uhkaa riistäytyä käsistä. Mikko arvelee, ettei hän kykene sovittelemaan asiaa, vaan soittaa Veikkolan poliisin paikalle.
Poliisi sattuu olemaan lähettyvillä, ja pian sameissa ikkunoissa näkyy sinistä välkettä.
Poliisin saavuttua Martat seisovat puoliympyrässä tiskin luona. Poliisi jututtaa ensin Mikkoa, joka seisoo tiskin takana.
– Mikä on sinun näkemyksesi tapahtumista? kysyy poliisi.
– Martat vain ilmestyivät pubiin ja alkoivat tutkia paikkoja. Yksi Martta kirjasi ylös muiden huomioita, Mikko ihmettelee.
– Onko teillä jokin sopimus tai lupa tulla tänne tutkimaan? poliisi kysyy Martoilta.
– Nyt on Marttojen marraskuu, sanovat Martat yhteen ääneen.
– Jaaha. Teemme tästä raportin. Nouskaahan kaikki pakettiautoon.
Martat menevät ulos pubista poliisin saattelemana ja istuutuvat pakettiauton takaosaan kalteri-ikkunoiden suojaan. Tila on karu, penkit molemmilla seinustoilla. Mutta Martoilla ei ole kanttia puuttua auton sisustukseen.

Poliisi uhkailee Marttoja Vaahtolan käräjäoikeudella.
– Pubirauhan rikkominen voi tuoda teille 3 kk lähestymiskieltoa.
Martoille alkaa totuus paljastua. Sanattomina he katsovat toisiaan.

Auton ikkunaan koputetaan. Mikko avaa takaoven ja alkaa tehdä sovintoa.
– Kertokaa etukäteen tempauksistanne. Tämäkin Marttojen marraskuu -tempaus tuli täytenä yllätyksenä. Sovitaan tämä tällä kertaa meidän kesken. Ei viedä asiaa pidemmälle.
Martat ovat helpottuneita ja he tietävät, että tämä poliisi kuuluu Veikkolan mieslaulajiin.
– Lauletaan sovinnon merkiksi vaikkapa Anna vanhojen paneelien olla, Martta ehdottaa.

Poliisiautosta kaikuu laulua Vaahtolan raitille. Kerttu sauvakävelee vihaisena pubin ohi niin että asfaltti halkeaa. Hän sadattelee poliisin toimintaa. Poliisi on ihan rappiolla.