Kädet rasvassa (kolmas laitos)

Hattukouramies oli kävelyllä Vaahtolan raitilla kun hän huomasi Virpin kyykistyneen polkupyöränsä viereen. Virpi yritti saada irronnutta ketjua paikoilleen. Virpin kädet olivat rasvasta mustat.
Hattukouramies asteli Virpin luokse.
– Hei, voinko auttaa?
Virpin naama punoitti hiukan.
– Ketju lähti paikoiltaan enkä saa sitä takaisin.
Hattukouramies korjasi pyörän tottuneesti. Hän oli aikaisemminkin kunnostanut pyöriä melkein työkseen. Ketju oli nopeasti paikoillaan.
– Tule minun luokseni pesemään kädet. Minä asun tässä lähellä.
Hattukouramies ei ollut aivan pyyteetön tässä asiassa. Hän oli jo kauan salaa ihaillut Virpiä.
Asunnolla Hattukouramies ohjasi Virpin WC:n ovelle. Virpi pesi kädet ja huomasi lavuaarin alla avonaisessa hyllyssä jotakin. Sehän on Olennainen. Hän ajatteli että Hattukouramies taitaa olla yksinäinen. Samalla hän tarkkaili muutenkin WC:tä. Siellä oli siistiä, mutta karua. Ei pahoja hajuja eikä roiskeita. Pyyheliina roikkui myös vieraille. Jos tutustuu mieheen, on hyvä käydä ensin hänen vessassaan, Virpi ajatteli ja naurahti.
Virpi halasi ja kiitti Hattukouramiestä avusta. Halaaminen teki hyvää kummallekin. Hattukouramies tunsi Virpin rinnat rinnassaan ja kapean vyötärön käsissään.
– Voi kiitos avusta. En olisi itse saanut ketjua paikoilleen. Ehkä pyörä tarvitsee muutakin huoltoa?
Virpi irrottautui Hattukouramiehestä hymyillen.
– Sinulla on hyvä halaus, Virpi sanoi hellästi, mutta muisti jotakin.
– Nyt minun on mentävä, heippa, Virpi sanoi ja kiirehti ulos ovesta.
Hattukouramiehen olisi tehnyt mieli kysyä, minkä vuoksi Virpi asui Kirstin kanssa samassa taloudessa. Asia tuntui olevan tabu täällä Vaahtolassa. Mutta ajatus katkesi, kun hän huomasi mustat käden jäljet Virpin selässä.

Hattukouramies katsoi ikkunasta, kun Virpi lähti polkemaan Veikkolan suuntaan. On se, ajatteli Hattukouramies. Ehkä pyörä tarvitsee muutakin huoltoa. Samalla hän näki, että pihalla käveli pitkään hameeseen pukeutunut nainen. Ei kai vaan Vintin todistaja[Vintin todistajat uskovat Vinttiin ja Vinttimieheen]!
Vähän ajan päästä ovikello soi. Hän katsoi ovisilmästä ja näki saman naisen seisovan salkku kädessä portaikossa. Hän avasi oven.
– Päivää. Saanko häiritä hetkisen? Tässä olisi lukemista.
– Päivää. Aha Vesitorni-lehti. Kiitos.
– Anteeksi, voisinko käydä vessassa, nainen kysyi vaivautuneena.
– Kyllä joo mutta, Hattukouramies ehti sanoa, kun nainen tarttui jo oven kahvaan.
Nainen tuli WC:stä helpottuneena.
– Kiitos paljon. Siisti vessa. Kaikki olennainen on paikoillaan.
Hattukouramies selaili lehteä. Siinä kerrottiin tuulta nopeammasta Vinttimiehestä, joka ehtii joka paikkaan ja näkee kaiken.
– Näkeekö tämä Vinttimies tosiaan kaiken?
– Kyllä. Ja me sanansaattajatkin näemme yhtä ja toista, sellaistakin jota emme haluaisi nähdä.
– Mitä esimerkiksi ette haluaisi nähdä?
– Näin äsken naisen pihalla lähtemässä pyörällä liikkeelle. Ei siinä mitään, mutta hänen selässään oli mustat, ilmeisesti miehen rasvaiset käden jäljet. Tuli likainen ja syntinen olo.
Hattukouramies yritti peitellä käsiään ja pyöritteli lehteä rullalle.
– Lehtihän on aivan musta. Te olette se mies. En olisi uskonut. Hyvästi!
Nainen lähti taakseen katsomatta.
Hattukouramies katsoi ikkunasta, kun nainen käveli kovaa vauhtia pihalla ja törmäsi Hiivaan. Naisen salkku tippui ja lehdet levisivät pitkin pihaa. Hiiva yritti auttaa, mutta nainen työnsi hänet sivuun, poimi lehdet salkkuunsa ja lähti.

Hattukouramies pesi nopeasti kätensä ennen Hiivan tuloa.
– Törmäsin pihalla vihaiseen naiseen, joka oli ilmeisesti Vintin todistaja, Hiiva huohotti.
– Sama nainen kävi täällä.
– Miksi päästit naisen sisään?
– En tiedä mikä minuun oikein meni. Hän antoi Vesitorni-lehden. Tosin se lehti on nyt rasvasta musta.
– Mitä sinä oikein pelehdit sen naisen kanssa?
– Ei kun minä korjasin Virpin pyörää. Siitä tämä rasva.
– Sinä et sitten osaa pysyä erossa naisista. Seurustelin minäkin pitkään Kuivahiivan kanssa. Mutta ei siitä mitään tullut. Meni vapaus. Missä se lehti on?
– Tuossa pinkassa.
Hiiva selaili lehteä ja sai kätensä rasvaiseksi.
– Uskotko Yläkertaan vai Vinttiin?
– Yläkertaan, Hattukouramies vastasi epäröimättä.
– Minä en usko kumpaankaan. Minä uskon ihmisen pahuuteen. Älä varasta. Mitä se on? Se on varasta, varasta, varasta.
– Ethän sinä ole varastellut pitkään aikaan.
– En puhu itsestäni vaan yleisesti. Tilaisuus tekee tilaisuuden. Kuokkimalla tienaat omaisuuden. Menet synttäreihin tai hautajaisiin. Ensin syöt ja juot kunnolla ja puhut päähenkilöstä kauniisti. Sitten nappaat yhtä ja toista taskuista ja käsilaukuista. Mutta poistut ajoissa.
– Kuulostaa röyhkeältä!
– Ei se ole, kunhan valitset juhlan, jossa on väljä budjetti ja epämääräinen kutsu. Se on tulonsiirtoa rikkailta. Taustatyötä se vaatii. Mutta enhän minä enää sellaiseen sotkeudu. Pesen kädet tästäkin rasvasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *