Hattukouramies muutti

Vaahtola-Veikkola -tiellä ajoi iso pakettiauto, jonka kyljessä luki Muuttohaukka.
– Olisiko jotain muuta musiikkia kuin tätä panhuilun ujellusta? kysyi Hattukouramies.
– Tämä on rauhoittavaa musiikkia. Asiakkaat ovat tykänneet tästä, perusteli Muuttohaukan Esko.
– Laita vaihteeksi jotain kantrimusiikkia. Se jauhaa kuin juna eteenpäin.
– En laita enää mitään jauhamista. Kohta ollaan perillä.
Esko käänsi autonsa Kiljukaulan pihaan.
– Onko Kiljukaula paikalla.
– Ei ole. Hän on matkoilla uuden miesystävänsä kanssa.
– Vastahan te erositte. Ottaako päähän vai hattuun? Tai eihän se minulle mitään kuulu.
– Ei kuulukaan. Tavaroita ei tule paljoa, koska muutan Vaahtolassa yksiöön. Hiiva lupasi tulla auttamaan ainakin Vaahtolaan. Olisi hyvä löytää kenkälaatikko, joka sisältää tärkeitä papereita.
– Eikö täällä ole vielä pakattu tavaroita, tässähän menee minun aikaani hukkaan odotellessa.
– Otetaan rauhallisesti. Tyhjiä laatikoita löytyy.
– Rauha maksaa.
– Totta kai. Äidin nimi oli muuten Rauha.
– Uskon sen, kun olen seurannut liikkeitäsi. Ja isä oli tietysti Toivo[Vanha vitsi: Rauha ja Toivo erosivat. Rauha tuli Toivottamaksi ja Toivo Rauhattomaksi.]?
– Mistä arvasit? Kannetaan ensin isommat tavarat eli vierashuoneen sänky ja pieni sohva.
– Autoa ei sitten kolhita.
– Ei tietenkään.
Jos sänky kolahti auton peltiin, Esko päästi kummallisen sihinän suustaan.
Kun isommat tavarat oli kannettu, alkoi Hattukouramies pakata muita tavaroita. Esko laittoi panhuilu musiikkia soimaan ja jätti ovet auki että ohjaamo tuulettuisi. Pihakeinussa hän antautui musiikin vietäväksi.
– Yksinäinen paimen on suosikkini, Esko alkoi huojua. Keinu heilui uhkaavasti ja kaatui lopulta taaksepäin ja Esko sen mukana.
– Apua! En pääse ylös täältä! Tule auttamaan! Käsi osui kiveen.
– Ota rauhallisesti, ojenna ehjä käsi.
– Kyynärpäähän sattuu niin saatanasti. Saat ajaa kuorman Vaahtolaan. Käteen sattuu. En pysty ohjaamaan.
– Voi harmi, voin kyllä ajaa sinut Hoitomaailmaan[Sosiaali- ja terveyshuolto]. Mutta yhdellä ehdolla: ei panhuilua.
– Laita kantria tai vaikka humppaa, kunhan pakkaat nopeasti ja ajat auton Vaahtolaan.
Esko seurasi sivusta, kun Hattukouramies kantoi pahvilaatikoissa pienempiä tavaroita.
– Mitäs rojua tässä on?
– Ei mitään rojua vaan Ford Anglian koristekapseleita ja käyttöohjekirjoja vuosilta 1963–1966.
Vaahtola-Veikkola -tie oli hiljainen, mutta yhtäkkiä taakse ilmestyi punainen urheiluauto, joka singahti hetkessä ohi.
– Olikohan se Urho? Hattukouramies ihmetteli.
– Hänellä on aina kiire – hautaan, Esko sanoi.
Vähän matkaa ajettuaan he näkivät tien sivussa punaisen auton ja Urhon heiluttamassa salkkua. Hattukouramies pysäytti pakettiauton.
– Hyppää kyytiin, Esko huusi.
– Minulla on kiire ajankäytön seminaariin Henkimaailmaan[Kirkko ja uskonto, jossa uskotaan Yläkertaan]. Moottori sammui kesken kaiken, Esko punasteli.
– Ja minulla kiire Hoitomaailmaan. Kyynärpää sammui tai on sijoiltaan.
– Minulla ei ole kiire nyt eikä milloinkaan, sanoi Hattukouramies ja käänsi rattia.

Hattukouramies ja Kiljukaula vaahtosivat

Hattukouramies ja Kiljukaula kävelivät pitkin Veikkolan raittia rinnakkain, mutta parin metrin etäisyydellä toisistaan.
– Kävele reunassa, väistä pyöräilijää! Kiljukaula tuhahti. – Kävele nopeammin, ikävää myöhästyä tapaamisesta ajankäytön konsultin kanssa.
– Urho myöhästyy aina, ei meillä ole kiire mihinkään, tiesi Hattukouramies.
– Tyhmää tässä on hidastella. Olisi edes kunnon juttuseuraa, että voisi rupatella niitä näitä. Mutta ei, on vain verkkainen tuumailija, joka ajattelee kummallisia asioita.
Veikkolan Hovi oli puolillaan ruokailijoita. Hovimestari ohjasi heidät neljän hengen pöytään.
– Minä haluan nähdä, ketä saliin tulee. Istu sinä toiselle puolelle tutkimaan seinää.
He istuivat sanattomina. Välillä Hattukouramies käänsi päätään nähdäkseen salin puolelle.
– Mitä siinä pyörit. Nolon näköistä.
– Noloa on kääntää selkä saliin päin.
– Ei mitään noloa. Eihän sinulla ole mitään sanottavaa kenellekään. Katsele sinä vaan tapettia ja anna mielikuvituksen laukata!
Urhoa ei näkynyt. Niinpä he tilasivat ruoat.
Tarjoilija ilmestyi ruokien kanssa vartin kuluttua.
– Paistettu hauki ranskalaisilla?
– Se on tuolle, eihän se muuta osaa tilata.
– Ja tässä pitsaa teille. Rauhallista ruokailua.
– Kyllä on rauhallista seuraa.
He totesivat että Urho on unohtanut heidät. He alkoivat syödä.
– Aina sinä tilaat sitä haukea.
– Ja sinä pitsaa.
– No se on eri asia. Syön välillä salaattia.
– Yök mikä käry noissa ranskalaisissa! Kiljukaula irvisteli.
– Leipää saa kotonakin, Hattukouramies osoitti Kiljukaulan pitsaa.
Kiljukaula jähmettyi haarukka ja veitsi kädessä. Sitten hän iski haarukan ja veitsen tarjottimelle niin äänekkäästi, että se huomattiin myös muissa pöydissä.
– Tämä oli tässä. Maksa lasku!
Kiljukaula poistui ravintolasta ja törmäsi ovella Urhoon.
– Anteeksi, että olen myöhässä. Auto hajosi.
Kiljukaula ei sanonut mitään vaan jatkoi matkaa. Urho pyöritti päätään ja vilkaisi portsaria, joka virnuili nurkassaan.
Urho löysi Hattukouramiehen tuijottamasta tapettia.
– Mihin Kiljukaulalla oli kiire?
– Aina sillä on kiire. Mutta nyt tuli riitaa ranskalaisista. En pystynyt puolustautumaan.
– Sinun pitää kehittää sanavalmiutta ja toimia nopeasti eikä jäädä miettimään ja hautomaan asioita.
– Miten voisin oppia sellaista?
– Veikkolassa on Kuluneiden sanontojen Kirpputori. Käy siellä, kerro asiasi ja terveiset Urholta.

Hattukouramies palasi kotiin. Kiljukaula istui olohuoneen sohvalla ja oli lukevinaan Veikkolan Viikkolehteä.
– Minä en voi hyväksyä, että minun ruokaani arvostellaan, Hattukouramies opasti sohvan vieressä.
– Kaikkihan niin tekevät. Sinä olet kasvanut jossain umpiossa.
– Voi olla. Mutta en usko että olen ainoa joka näin ajattelee.
– Ajattelee ja ajattelee. Ajatella sinä kyllä osaat. Mutta et osaa toimia.
– Mitä on jäänyt tekemättä? Hattukouramies kysyi ja istuutui sohvalle.
– Vaikka mitä. Koskettelet minua vain silloin kun haluat seksiä. Et ole vienyt minua pitkään aikaan mihinkään elokuviin tai ravintolaan. Taloon olisi pitänyt tehdä remonttia.
– Juurihan me olimme ravintolassa. Eikä remonteistakaan ole kahtakymmentä vuotta.
– Kyllä Urhon kutsusta olimme ravintolassa. Ei meidän suhteessa ole enää mitään jäljellä. Minun puolestani voitaisiin erota.
– Tämä tuli vähän äkkiä. Onhan meillä ollut myös hyviä aikoja.
– Olet sinäkin eroa ehdottanut.
– Niin, heikkoina hetkinä kyllä.
– Onko sinulla muka vahvoja hetkiä? Sinussa ei ole muuta vahvaa kuin otsaluu.
– Ja sinulla vahva ääni, joka purkautuu suusta ennen ajatusta. Äänienergiasi kannattaisi muuntaa sähköksi valtakunnan verkkoon.
Kiljukaulan silmät alkoivat kostua.
– Mennäänkö viikonloppuna käymään Vaahtolassa? Hattukouramies ehdotti. – Tutustuttaisiin paikkoihin ja käytäisiin Pubissa oluella, Hattukouramies kosketti Kiljukaulaa ja huomasi samalla hameen alta pilkottavat pitsireunaiset stay up -sukat.
– Ei tätä suhdetta vaahdolla korjata, Kiljukaula alkoi itkeä. – Onneksi lapset ovat jo aikuisia. He ovat nähneet mitä tämä on.
Hattukouramies halasi Kiljukaulaa ja alkoi hyväillä tämän rintoja. Edellisestä seksikerrasta oli vierähtänyt viikkoja, joten Kiljukaulakin alkoi lämmetä. He siirtyivät makuuhuoneeseen. He rakastelivat rutiinilla ja laukesivat miltei yhtä aikaa. Mutta rakastelun jälkeen he käänsivät kylkeä eivätkä hyväilleet enää toisiaan.
– Ei tätä suhdetta sovintoseksillä eikä vaahdolla korjata, Kiljukaula sanoi.
– Jospa minä vaihtaisin työpaikkaa. Työnjohtajan homma emoyhtiössä on aika stressaavaa. Pääsisin tytäryritykseen Vaahtolaan suorittavaan työhön.
– Eli menisit liukuhihnalle, ja palkka tippuisi puoleen?
– Myydään talo ja muutetaan Vaahtolaan.
– Minä en mihinkään sivukylään lähde! Sinä voit muuttaa sinne. Siellä on varmaan kaltaisiasi hiippailijoita.
– Niin taidan tehdä. Pääsen sinun kontrollistasi eroon. Sinä vahdit joka liikettäni. Ja arvostelet tekemisiäni. Vaahtolassa on hyviä kavereita, kuten Hiiva, joka on tytäryrityksessämme töissä koeajalla.
– Ikuisella koeajalla se rötöstelijä taitaa olla.
– Hiiva osaa kaikenlaista ja on auttanut minua remonteissa ynnä muissa töissä.
– Eihän sinussa tapahdu mitään ellei joku ole tuuppimassa ja kannustamassa sinua eteenpäin. Sitä paitsi olen tuntenut itseni aika yksinäiseksi vaikka olemme naimisissa. Se on tehnyt minut kärttyisäksi. Mutta nyt on myöhäistä korjata mitään. Muuta sinä vain sinne kaljavaahtoon. Kittaa itsesi turvoksiin joka ilta.
– Muuten ketä varten laitoit stay up -sukat? Tuskin halusit minua miellyttää. Urhoa varten sonnustauduit tuntikaupalla!
– Itseäni minä hemmottelin. Oletpa sinä mustasukkainen.
– Ja sinä olet stay up -sukkainen kukkainen.
– Haista home!
– Niin haistan. Se salaojaremontti olisi pitänyt tehdä.
– Olisi ja olisi. Isi isi. Huuda nyt kuollutta isääsi apuun. Isäsi oli kunnon mies. Teki tähän taloon kaikenlaista. Omena tippui kauas puusta.
– Älä kärjistä. Olen minä yhtä ja toista tehnyt. Sinä et vain muista.
– Mutta nyt voisit alkaa pakkaamaan yhtä ja toista – tai miettimään, kuten sinulla on tapana, mitä otat mukaasi.
– Minun tulee ikävä sinua.
– Kyllä. Tulet kaipaamaan laajaa takapuoltani ja stay up -sukkien peittämiä reisiäni.

Sanaleikki

Helvetin Hattukouramies! (2)
Lue ohjekirja, olet kuutamolla! (4)
Satoja hiirenloukun jousia on mennyt pilalle. (6)
Meidän pomo pomppii tasajalkaa sinun uusien töppäilyjesi takia. (8)
Tämä tulee maksamaan maltaita, koska emoyhtiö ei saa hiirenloukkuja maailmalle. (10)
Onko Vieno vienyt ajatuksesi kuutamolle, vai mikä mimmi sinua vienyt lie nyt? (12)
Emoyhtiö odottaa turhaan jousia, jotka saavu ei koskaan, ei koskaan. (10)
Nyt tuotanto pysähtynyt on, ja sinä katsot kuutamoon. (8)
Kuinka me voimme enää maksaa palkkaasi? (6)
Paina siis ohjekirja kalloosi! (4)
Maksaa maltaita! (2)

 

 

Sanat KALLO KIRJA KUUTAMO MAKSAA POMPPIA oltava tekstissä.

Kahvitunteet

Hattukouramies ja Hiiva juttelevat työmaan kahvilassa. Kerttu lukee Vaahtolan Lyytiä.
– Mitä teet viikonloppuna? Hiiva kysyy.
– En pysty vastaamaan tällä kahvitunnilla, sanoo Hattukouramies.
– Oletko tossun alla vai koukussa? kysyy Hiiva. Ja jatkaa.
– Oletko muuten kuullut tapauksesta, jossa kolmihaarainen ongenkoukku oli tarttunut kahden ihmisen otsaan? He olivat kävelleet päät yhdessä Hoitomaailmaan, jossa he vapautuivat kahleistaan. Parisuhteessakin käy huonosti, jos koukku tarttuu molempien otsaan. Kummankin omat kaverit jäävät hopealle. Onko se oikein?
– En osaa vastata tällä enkä seuraavalla kahvitunnilla, sanoo Hattukouramies.

Pöydällä kävelee kärpänen.
– Jaaha, pomo vahtii meitä, Kerttu irvistää kärpäselle. – Siinä on ja yksi toppahousu. Ei saa mitään aikaiseksi.
– Sinä oletkin itse täydellisyys. Voit haukkua kaikkia muita – varsinkin selän takana, Hiiva vastaa.
– Mitä luulet toppahousun tarkoittavan? Hiiva kysyy Hattukouramieheltä.
– Jaa, en osaa vastata tällä kahvitunnilla, mutta otan selvää seuraavalle kahvitunnille.
– Ei tarvitse, mutta Kärpäsestä tuli mieleen Tärvään kirkon kanttori Härkänen. Hän joutui laulukuoroon, kun kirkko muuttui Henkimaailman uudistuksessa Vaahtolan kirkoksi, toteaa Hiiva.
– En muista Härkästä, mutta otan sitä sarvista seuraavalla kahvitunnilla, Hattukouramies lupaa.

Kerttu alkaa selata lehteä äänekkäämmin.
– Tällä kahvitunnilla ja seuraavalla kahvitunnilla. Voi taivas mitä nysväämistä. Tuolla tavalla ei valmista tule. Olet lapanen Hattukouramies!
– Ole sinä papukaija hiljaa! Hiiva korottaa ääntään.
– Rukkanen puolustaa lapasta, ilkkuu Kerttu.
– Pistä Hattu takaisin! Sano sille! Hiiva huutaa.
– En keksi sanottavaa tällä kahvitunnilla, mutta ehkä seuraavalla, Hattukouramies vastaa rauhallisesti.

Pomo ilmestyy taukotilaan.
– Mikä ihmeen kinastelu täällä on menossa. Teidän kahvituntinne on tosiaankin tunti. Emoyhtiö odottaa jousia, joten palatkaamme töihin.

Paljasta pintaa kiiltävä kalenteri heilahtaa seinällä, kun työläiset palaavat töihinsä.

Odotus palkitaan

Vaahtolan pubissa on odottava tunnelma. Pubi on lähes täysi. Kaikki merkittävät henkilöt ovat paikalla, ja Mikolla on täysi työ palvella asiakkaita. Olutta ja Vaanleipää menee kuin siimaa Vaahtolanjokeen.

Arska, Hattukouramies, Hiiva ja Einari Kammari muistelevat vuoden takaisia tapahtumia: Jossain vaiheessa Mikko poistui kellariin. Oliko se vartin yli kahdeksan? Ei kyllä se oli jo kahdeksalta.

Vieno hallitsee Hoitomaailman pöytää naislääkärin kanssa. Verenpainemittari on täydessä valmiudessa. Joku käy mittauttamassa paineensa huolestuneena, mutta poistuu huojentuneena tiskille ja tilaa toisen tuopin.

Pentti, joka edustaa Vaahtolan Liikekeskusta, hieroo ihmisten niskoja, mutta seisoo usein Vaahtolan Valinnan kassaneidin vieressä ja saa tämän nauramaan äänekkäästi.

Henkimaailman pöydässä rukoillaan Yläkertaa, jotta tänäkin vuonna voitaisiin todistaa ihmettä. Henkimaailman edustaja ottaa Vaanleivät Mikolta, kiittää Yläkertaa ja jakaa leivät pöytiin asettuneille.

Vaahtolan Martat istuvat ikkunapöydässä. He esittelevät valokuvia Pyhän istuimen päällystämistyöstä. Martan huomio kiinnittyy seinäpaneeleihin.
– Tälle sisustukselle pitäisi tehdä jotakin, Martta sanoo päättäväisesti.
– On yritetty. On tarjottu apuakin, mutta kantaporukat vastustavat kaikkea uudistusta eikä Mikko halua riskeerata varmoja asiakkaita, sanoo Martta.
– Jos tekisimme kuitenkin sisustussuunnitelman ja esittelisimme sen porukalla Mikolle. Voisimme leipoa jotain. Mikko on heikkona voipulliin, sanoo Martta.

Kertun pöydässä istuu muutama LoJon työntekijä ja Kiljukaula, joka on tullut vaihteeksi Vaahtolaan käymään. Kerttu ja Kiljukaula vaihtavat kuulumisia ja katsovat välillä Vienon tai Hattukouramiehen suuntaan, virnuilevat ja nauravat äänekkäästi. Vieno ja Hattukouramies tuntevat itsensä vaivautuneeksi, mutta yrittävät olla välittämättä näistä ilkeistä ihmisistä.

Vaahtolan Lyytin toimittaja Torni Migren ottaa kuvia pitkällä putkella ja korjailee välillä paneeliseinällä roikkuvia mainoksia, joissa lukee: Tilaa Vaahtolan Lyyti, niin johan alkaa Lyyti kirjoittamaan.

Kello on jo melkein kahdeksan, kun Mikko poistuu tiskiltä. Kaikki seuraavat häntä katseellaan, meneekö hän kellariin. Hän menee kellariin! Jännitys tiivistyy. Sekunnit tuntuvat pitkiltä, mutta pian odotus palkitaan. Mikko tulee kantaen joulukuusta, jota koristavat oksilla roikkuvat pahviset tuopit. Ihmiset nousevat seisomaan ja taputtavat käsiään. Jotkut tömistelevät jalkojaan. Suosion huumassa Mikko kiertelee kuusi kädessä pöytien ympärillä, mikä villitsee ihmisiä vislaamaan ja huutamaan kannustushuutoja.

Ulko-ovi avautuu. Tuleekohan joulupukki? Ei, se on Urho, ajankäyttöön erikoistunut konsultti, joka saapuu lähes ajoissa paikalle.

Orkesteri Oivan puntti aloittaa soiton kappaleella Vaahtolan yössä kerran jos toisenkin.

Vaahtolaan on tullut joulu.

Purut

Urho ajaa urheiluautollaan ajankäytön seminaariin Veikkolan Palolaitokselle. Kaasujalka on yhtä painava kuin laitokseen vietävä viesti. Päällikkö pyysi konsulttiapua Urholta, joka on kasvattanut, niittänyt ja korjannut mainetta sujuvana esiintyjänä. Laitoksen palomiehet ovat letkutornin ja työuupumuksen partaalla.

Matkalla Urho poikkeaa kuluneiden sanontojen kirpputorille ja näkee ihmisten köyhyyden: uutta ei ole varaa sanoa. Hän nappaa jotain kättä pitempää seminaaria varten: Ei vara venettä kaada, mutta vara-akku voi aiheuttaa kallistumista veneessä ja veneen hankinnassa. Kassalla käy ostoskäry. Mitä tekin kouluja käynyt mies täältä haette? Urho siihen: vanha vitsi on parempi kuin pullollinen ouzoa. Kun juo teetä tai veetä, palaa kieli – lapsuuteen ja jäätyy kiinni huurteiseen kaiteeseen. Puhu siinä sitten niille järkeä seminaareissa, kun kieli on kilon pultti.

Urhon auto sammuu risteykseen, ja hän myöhästyy seminaarista, jonka ohjelma sekoaa kuin lankakerä krapulaisen käsissä. Muutama hälytys ehtii tyhjentää palolaitosta, mutta hitaammat palomiehet pysyvät seminaarissa kuin terrakotta-armeija siirapissa. Urho ehtii kuin ehtiikin lounaalle. Ohjelmassa on heti lounaan jälkeen: ”hihat palavat – mitä teen.”

Lounaaseen ei voi luottaa, sillä se on jäähtynyt eteläisen Tuulan kokkivuorolla. Vuoropäällikkö hyllyttää hänet, ja hän hyllyy pois vähin äänin kuin salarakkaan kelkkaan lähtenyt poliitikko. Märkä kelkka, vesiperä. Ei se vaihtamalla parane. Samanlainen niillä on jalkovälissä, pientä voi katsoa suurennuslasilla, ja kiihottua siitäkin vähästä. Vähästä olet sinä tullut, ja vahvaa vähemmällä kostaa Riikka, jonka poliitikko jätti.

Lounas saa Urhon vatsanpurut mouruamaan neukkarissa kuuluvasti, eikä palopäällikön puhe kytevistä puruista helpota asiaa. Onneksi seuraavaksi katsotaan äänekäs elokuva, jossa palomies palaa loppuun. Pääosassa on Reima Luoto, joka on luotu osaan.

Elokuvan jälkeen Urho aloittaa esityksensä. Ensimmäiset 15 minuuttia hän selittää, miksi myöhästyi ajankäytön seminaarista. Sitten valkokankaalle syttyy Betlehemin tähti eli pylväsdiagrammi, jonka avulla Urho johdattaa palomiehet tieteen maailmaan. Diagrammi kertoo eri palolaitosten hälytysten määriä suhteessa lämpötilaan. Hän selittää kuvaa sanoin ja laajoin käsiliikkein. Viimeiset 15 minuuttia hän kertoo urheiluautostaan.

Illalla Urho vaihtaa vapaalle ja astuu satamassa vilkkuvaan laivaan. Toisen valssin loputtua hän saattaa naisen alakannelle ja puhuu tälle intiimisti. Kolmannen varvin ja nokkaunien jälkeen hän nousee yläkannelle ja on siellä kohtaava tulevan vaimonsa, joka istuttaa hänet oikealle puolelleen. Vasemmalla sopertaa laitapuolen kulkija vaatteet riekaleina: siinä meni taas hyvä mies.


Purut 2 on viritetty laitos Purut-tekstistä, joka on esitetty Kivikarin ryhmässä.

 

Mikä Vaahtola? UKK – usein kynityt kysymykset

Vaahtolan historia ulottuu vuosituhannen vaihteeseen, jolloin Vaahtolan kirkko (ent. Tärvään kirkko) vapautui hääkaudesta. Hääparit terrorisoivat kirkkoa, joka oli erittäin suosittu vihkikirkko. Ensimmäiset merkinnät nykyisestä asutuksesta ovat vuodelta 1999. Vaahtola sijaitsee Etelä-Suomen Veikkolan ja Lahden Sibeliustalon välissä. Hääkauden jälkeen alueella on mitattu tavallista suurempaa maankohoamista.

Vaahtolan kirjoittaja K. A. Seitsonen herää usein aamuyöllä ideoimaan Vaahtolaa. Tästä on syntymässä toinen kansallinen herääminen, jossa puolustetaan suomen kielen asemaa.

Henkilöitä (muutettu nimi):

Antero, Arska – arka Arska, atk-tukihenkilö Vaahtolan insseillä
Pentti – Vaahtolan väkevä veikko
Päivi – Valintatalon kassa, lähikaupan kassaneiti
Nainen – lääkäri hoitomaailmassa
Kirsti, Kerttu – Kerttu Kiukkupussi, asui samassa talossa Vienon kanssa
Virpi, Vieno – Vieno Villahousu, sairaanhoitaja, töissä Hoitomaailmassa
Hattukouramies – muutti Veikkolasta Vaahtolaan erottuaan Kiljukaulasta, kaksi aikuista lasta Kiljukaulan kanssa
Kiljukaula – Hattukouramiehen ex-vaimo
Hiiva, Pertti ”Hiiva” Sieni – Vaahtolan Robin Hood
Einari Kammari – timpuri, nikkaroi ja tyhjentää kammareita
Mutsikapinalliset – Vaahtolan nuorisoa
Mikko – Mikko Baarimikko, Vaahtolan pubin baarimikko
Poroportsari – Vaahtolan pubin portsari
Pomppa – johtaja Pomppa, Vaahtolan inssit
Usva – toimitusjohtaja Usva, Vaahtolan putki
Matti Hilponen – vanhempi insinööri, töissä Vaahtolan insseillä osa-aikaisena
Maikki Hilponen – Matin vaimo, eläkkeellä
Torni Migren – Vaahtolan Lyytin toimittaja
Miss Vaahtola – Vaahtolan kaunein nainen
Esko – Muuttohaukan omistaja

Vierailijoita:

Viivi Vakka-Kansi – insinööri HELY-keskuksessa
Kari Kansi – Viivin mies, elää siivellä ja purjeella
Urho – puhuva konsultti
Fatsikapinalliset – Veikkolan nuorisoa
Raivo Meri – Hiivan rikoskumppani
Asianajaja Arvela
Syyttäjä Luulola
Roosa, Rosa

Paikkoja ja yhteisöjä:

Vaahtolan pubi – kaikki kaikessa
Vaahtolan valinta – pikkukauppa
Vaahtolan Unikulma – makuuhuoneen sisustuskauppa
Vaahtolan apteekki – kyllä lääkkeet löytyy
Vaahtolan Lyyti – paikallislehti
Vaahtolan Kyyti – paikallisbussi
Vaahtolan vankila – yhden hengen putka, Veikkolan poliisin etäpesä
Vaahtolan käräjäoikeus
Vaahtolan inssit – pieni toimisto, joka suunnitteli mm. Vaahtola-Veikkolan tien parantamisen
Vaahtolan puisto – viherkaista
Vaahtolan Lava – tanssilava
Vaahtolan Martat – Marttaseura
Orkesteri – Oivan Puntti
Vaahtolanjoki – Vaahtolan ja Veikkolan läpi virtaava joki
Vaahtola – Veikkola maantie
Henkimaailma – kirkko ja uskonto, jossa uskotaan Yläkertaan
Hoitomaailma – sosiaali- ja terveyshuolto
Kirjasto – erikoisten kirjojen maailma
Tehdas – LoJo, hiirenloukun jousia valmistava tehdas
Tehdas – Vaahtolan putki, rakennusala ja seksuaaliterveys ala
HELY-keskus – hyvän elinympäristön yrityksen ja erehdyksen keskus
Muuttohaukka – Muuttofirma

Veikkolassa:

Koulut
Hovioikeus
Palolaitos
Poliisi
Isommat kaupat, erikoisliikkeet
Tehdas – HiiLo, hiirenloukkuja valmistava tehdas Hiilaaksossa
LOL – Loukkualan työntekijäliitto
Sex Shop Veikkola
Kuluneiden sanontojen kirpputori

Tylsää

Kirjoitin kirjoittajapiirissä lauseita, jotka kuvasivat menneisyyttä. Tehtäväksi annettiin kirjoittaa jostain kauan sitten tapahtuneesta asiasta monelta kantilta ja useamman kertojan suulla.

Kynä tylsyi tylsymistään, mistään ei tullut mitään. Teroitin oli unohtunut kotiin, enkä kehdannut lainata vieressä istuvilta naisilta, jotka kirjoittivat hybriksen vallassa omaa tarinaansa. Kynän lyijy oli HB eli aika pehmeä. Ei kuitenkaan BB. Kynä alkoi muistuttaa timpurin kynää. Timpurin kynässä on paksu lyijy ja soikea muoto. Kotipuolessa vaikutti timpuri nimeltään Einari Kammari. Ei nimi miestä pahenna eikä riimi nimeä. Einari teki 50-luvulla rakennettuun talomme keittiöön lisäkaapin lastulevystä. Se istui huonosti ajan hengen mukaisten kaappien väliin. Keltainen väri kruunasi lopputuloksen. Jatkoin kirjoittamista sitkeästi, vaikka kynä ei kelpaisi enää Einarillekaan.

Seuraavalla viikolla en saanut tekstistä mitään selvää. Vein sen Vaahtolan apteekkiin, jos siellä ymmärrettäisiin mitä minä olen kirjoittanut. Mutta apteekissa oli poikkeustilanne: Einari Kammari seisoi ritsa kädessä vuoronumerolaitteen luona. Kysyin:
– Mitä mies tekee ritsa kädessa apteekissa?
Einari säpsähti hiukan ja sanoi:
– Apteekki pitäisi ryöstää.
– Olet vaihtanut alaa, ihmettelin.
– Kyllä, timpurin hommat loppuivat. Ihmiset ostavat kaappeja Ikeasta. Niinpä kävin ammattikorkeassa siistin varkaan kurssin, jonka tavoitteena on kouluttaa varkaita, jotka eivät sotke eivätkä tee henkilövahinkoja.
– Hienoa!, totesin kannustavasti. Einarin kasvot tulivat iloisiksi.
– Kello tuleekin kohta neljä. Olen päivätöissä. Taidan jättää tämän ryöstön tähän. Lähdetään Vaahtolan pubiin jatkamaan tarinointia.
Einari sanoi painokkaasti apteekin henkilökunnalle ja asiakkaille:
– Tilanne ohi. Sanokaa poliiseille, että olen pubissa.

Vaahtolan pubin seinät ovat tummaa mäntypaneelia.
Arska oli juuri tilaamassa:
– Yksi keskiolut.
– En myy velaksi, sanoi baarimikko.
Arskan otsa rypistyi, ja käsi puristi tyhjää lasia.
Arska heitti lasin täysillä seinään.
Vaahtolan pubin seinät ovat tummaa mäntypaneelia.

Einari osti kaksi pitkää ja kantoi ne nurkkapöytään. Ehdimme istua ja hörppiä olutta muutaman minuutin, kunnes Veikkolan poliisi ilmestyi pubiin. Einari oli varma, että häntä tultaisiin hakemaan kamarille. Mutta poliisi antoikin minun tekstini, joka oli pudonnut apteekin lattialle. Ei hän Einariakaan unohtanut:
– Voisit Einari keskittyä kesämökkeihin. Niitähän sinä osaat hoidella siististi. Apteekki on sinulle liian vaativa kohde.